Paljonko bensaa saa tuoda Venäjältä?

Tullilain 9 §:n kolmannen momentin mukaan EU/ETA-maihin rekisteröity ajoneuvo voi yhteisön ulkopuolelta (esim. Venäjältä) Suomeen saapuessaan tuoda tullittomasti polttoainetta polttoainesäiliössä enintään 400 litraa ja erikoiskontin polttoainesäiliössä enintään 200 litraa matkaa kohti.

Miksi Venäjällä on halpaa bensaa?

Puustisella on paljon tuttuja Venäjällä, joita hän haluaa päästä tapaamaan. Halpa polttoaine on kuitenkin pääsyy matkustamiseen. – Ajan työssäni 60 000–100 000 kilometriä vuodessa, joten polttoainekuluissa tulee suuri säästö.

Mikä bensa ei tule Venäjältä?

Hän vastasi kysymyksiin tekstiviestillä kiireisiinsä vedoten. Venäläisen Lukoilin omistaman Teboilin markkinointi- ja viestintäjohtaja Toni Flyckt kertoo, ettei yhtiö tuo lainkaan bensiiniä tai dieseliä Venäjältä. Teboil hankkii polttoaineensa Nesteeltä Porvoosta sekä Länsi-Euroopasta.

Tuleeko kaikki polttoaine Venäjältä?

Nesteelläkin kolmasosa öljystä tulee muualta kuin Venäjältä. Venäläisen öljyn osuus Suomen polttoainemarkkinoilla on hallitseva, mutta tarkkaa osuutta on vaikea arvioida. Raakaöljyä ja öljytuotteita tuodaan Suomeen merkittävässä määrin muualtakin.

Saako Venäjältä hakea bensaa?

Kuudes pakotepaketti kieltää muun muassa öljyjen, bensiinin ja dieselin tuonnin Venäjältä. Säädös on tehty 4.6. ja kielto on otettu käyttöön rajanylityspaikoilla 16.6.

Voiko Venäjältä hakea bensaa?

Ennen uusinta pakotepakettia yksityishenkilöt ovat voineet tuoda ajoneuvoissaan erillisen 10 litran kanisterin bensaa tai dieseliä.

Saako Venäjältä tuoda bensaa Kanisterissa?

Tämän vuoksi Venäjältä saa toistaiseksi tuoda polttoainetta ainoastaan moottoriajoneuvon tavanomaisessa polttoainesäiliössä. Ylimääräistä polttoainetta ei saa tuoda kannettavassa säiliössä tai erillisessä kanisterissa ajoneuvon mukana.

Voiko Venäjältä tuoda bensaa?

EU:n Venäjälle 4.6.2022 asettamien pakotteiden seurauksena venäläisten tai Venäjältä tuotavien öljytuotteiden suora tai välillinen osto, tuonti tai siirto on kielletty. Tämän vuoksi Venäjältä saa toistaiseksi tuoda polttoainetta ainoastaan moottoriajoneuvon tavanomaisessa polttoainesäiliössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.